Multimedia

Muistin kuvat - elämän viiva -taidepilotti Lahdessa

Lahden Tapanilakodissa järjestettiin syksyllä 2013 Osaattorin ensimmäinen sarjakuvaa soveltanut pilotti. Kuvataiteilija,taidekasvattaja ja -pedagogi Jonna Piipponen-Karkulowski ja kuvittaja, graafikko ja kuvataideopettaja Radek Karkulowski vierailivat Tapanilakodissa säännöllisesti keskustelemassa ja viettämässä aikaa vanhusten kanssa. Tapaamisten myötä vanhusten elämäntarinoista ja kertomuksista syntyi kuvasarjoja, piirroksia ja sarjakuvia. Tuotoksista on nyt koottiin näyttely ennen kuin teokset lahjoitettiin pilotissa mukana olleille Tapanilakodin asukkaille.

 

 

Pieni sydän -taidepilotti Jyväskylässä

 

Tanssija Noora Nenosen ja musiikkipedagogi Antti Ikosen Pieni sydän -esityskiertue vieraili pitkäaikaishoidon osastoilla Jyväskylässä maaliskuussa 2013. Pieni sydän -esityksessä rakkauden aiheuttamia tuntemuksia ihmetyksestä epätoivoon ilmaistiin sekä liikkeen, puheen että musiikin keinoin. Esityksen koreografia on saanut innoituksensa rakkauskirjeestä.

 

 

Kokemuksia ja näkemyksiä kulttuurisesta vanhustyöstä

 

 
Taiteilija Timo Tähkänen osallistui Helsingissä keväällä 2012 järjestettyyn Taiteilijana vanhustyössä -koulutukseen. Osaattori-hankkeeseen osallistumisen jälkeen kesällä 2013 Tähkänen toteutti Roihuvuoren vanhustenkeskukseen teoksen Odotan sinua.
 
 
 
 

Kansanedustaja, taiteilija ja yrittäjä Jani Toivola on mukana Osaattorin ohjausryhmässä. Hän on ottanut taiteen ja kulttuurin merkityksen vanhustyössä esille myös mediassa.

 

 

Päivikki Paakkanen työskentelee vastaavana ohjaajana Roihuvuoren vanhustenkeskuksessa ja oli mukana vanhustyön ammattilaisille suunnatun koulutuksen suunnittelussa.

 

 

Taidepedagogi Satu Itkonen on ohjannut Osaattori-hankkeen aikana Taidekuvan äärellä -työpajasarjoja vanhustyön ammattilaisille sekä Helsingissä että Turussa.